Timo Nurminiemi
Timolla on yli 30 vuoden laaja-alainen kokemus talouden, taloushallinnon ja muun hallinnon alueelta yksityisen sektorin kansainvälisissä konserneissa, kuin myös julkisella sektorilla. Kokemusta löytyy myös kasvu- ja pk-sektorin yrityksistä ja liiketoiminnoista.
Taloushallinnon rutiinien ja esimiestehtävien ohessa Timo on uransa aikana osallistunut useisiin yritysjärjestelyihin, pörssilistautumisiin, investointiprojekteihin ja erilaisiin uudelleenjärjestelyihin.
Nykyisessä tehtävässä Timo toimii yrittäjänä, taloushallinnon konsulttina ja kouluttajana.
Timon merkittävinä saavutuksina voidaan mainita mm.:
-
Osallistuminen Neste-konsernin pörssilistaukseen
-
Neste - Imatran Voima fuusio
-
Osallistuminen Fortum-konsernin suunnitteluun, perustamiseen ja pörssilistaukseen (IPO)
-
Osallistuminen SRV Yhtiöiden listautumisvalmisteluihin (IPO)
-
Merkittävä rooli Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhtiöittämisessä. VTT kävi läpi historiansa suurimman muutoksen muuttumalla valtion virastosta osakeyhtiöksi.
-
Lukuisat sisäiset ja ulkoiset koulutustilaisuudet